Opin Ovi

ERKKERI

Etusivu Ohjaus kiikarissa Väitös: Aikuisopiskelijan koulutuksellinen minäpystyvyys rakentuu monen tekijän yhteistuloksena

Väitös: Aikuisopiskelijan koulutuksellinen minäpystyvyys rakentuu monen tekijän yhteistuloksena

KL Anne Partasen kasvatustieteen väitöskirjan ””Kyllä minä tästä selviän”. Ai-kuisopiskelijat koulutustarinansa kertojina ja koulutuksellisen minäpystyvyytensä rakentajina” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Sari Lindblom-Ylänne (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Kari Kiviniemi (Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius).

Aikuisopiskelijoiden koulutuksessa menestymisen kannalta on heidän todellisten kykyjensä lisäksi keskeistä luottamus itseen ja pystyvyyteen. Aikuisopiskelijat, jotka aktivoituvat pystyvyysuskomuksella ”Kyllä minä tästä selviän” ja jotka uskovat vahvasti kyvykkyyteensä ja kehittymiseensä, menestyvät ja saavuttavat päämääränsä todennäköisemmin kuin ne, jotka epäilevät mahdollisuuksiaan.

Anne Partanen tarkastelee väitöstutkimuksessaan, millaisten tekijöiden kautta yli 30-vuotiaat aikuisopiskelijat rakentavat käsitystä koulutuksellisesta minäpysty-vyydestään. Aikuisopiskelijoiden opinnoissa menestymistä ja päämäärien saavut-tamista voidaan ennustaa heidän koulutuksellisen minäpystyvyytensä kautta. Minäpystyvyys on yhteydessä siihen, miten aikuisopiskelijat käyttäytyvät ja motivoivat itsensä tietojensa ja kykyjensä puitteissa. Aikuisopiskelijoiden jo nuoruudessa muovautuneet pystyvyysuskomukset säilyvät koko elämänlaajuisen koulutuspolun ajan.

Aikaisemmat koulutuskokemukset lähtökohtana

Tutkimuksen mukaan aikuisopiskelijat muodostavat käsitystään aikaisempien kasvattavien, ei-kasvattavien ja merkittävien koulutuskokemustensa kautta. Eri-tyisesti onnistuneet koulutuskokemukset muodostavat sen pohjan, jota vasten aikuisopiskelijat rakentavat koulutuksellista minäpystyvyyttään. Nämä kokemukset ilmentyvät aikuisopiskelijoilla kasvattavina kokemuksina, jos ne edesauttavat heidän myönteisten koulutusasenteidensa ja odotuksiensa muodostumista. Sitä vastoin aikuisopiskelijoiden riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteet heikentävät voimakkaan koulutuksellisen minäpystyvyyden syntymistä. Nämä kokemukset muodostuvat ei-kasvattaviksi kokemuksiksi, jos ne ehkäisevät heidän myönteisten koulutusasenteidensa kehittymistä ja vaikuttavat heikentävästi heidän odotuksiinsa saavuttaa koulutuksellisia päämääriä.

Käsitys itsestä oppijana ja opiskelijana muovaa pystyvyysuskomuksia

Aikuisopiskelijat rakentavat käsitystä itsestään oppijoina ja opiskelijoina pääasiallisesti aikaisempien suoritustensa ja hallintakokemustensa pohjalta. Myös aikuisopiskelijoiden käsitykset tiedollisen kapasiteettinsa ja akateemisen kompetenssinsa riittävyydestä ovat keskeisiä heidän muodostaessaan käsitystä pystyvyydestään.

Merkittävillä toisilla keskeinen rooli

Merkittävien toisten tuki, tunnustus ja arvostus ovat tärkeitä tekijöitä aikuisopis-kelijan koulutuksellisen minäpystyvyyden kehittymisessä. Aikuisopiskelijat hyö-dyntävät merkittäviä toisia, kuten puolisoaan, ystäviään, ikätovereitaan ja kolle-goitaan, sosiaalisina malleina rakentaessaan pystyvyyskäsityksiään. Aikuisopiskelijat vertaavat itseään muun muassa merkittävän toisen ammatilliseen ja koulutukselliseen statukseen. Merkittävien toisten taholta tullut verbaalinen vakuuttelu vahvistaa aikuisopiskelijoiden suoritusitsetuntoa ja rohkaisee heitä uskomaan mahdollisuuksiinsa valitsemallaan koulutuspolulla. Varsinkin ne aikuisopiskelijat, joilla on vaatimaton käsitys itsestään oppijana ja opiskelijana, tarvitsevat merkittävien toisten tukea vahvistaakseen koulutuksellista minäpystyvyyttään.

Koulutuksellinen minäpystyvyys aikuisopiskelijan ohjauksen lähtökohtana

Tutkimuksen mukaan koulutuksellinen minäpystyvyys tulisi huomioida aikuis-opiskelijoiden ohjauksen lähtökohtana koulutuksen alkuvaiheessa. Tällöin huo-mio tulisi kiinnittää heidän aikaisempiin kokemuksiinsa, käsityksiinsä sekä heidän odotuksiinsa, miten he uskovat saavuttavansa koulutukselle asettamansa päämäärät.

Koulutuksen alkuvaiheessa olisi tärkeää vahvistaa aikuisopiskelijan osallistuvuutta, sosiaalista menestystä sekä riittävyyden tunnetta koulutuksellisesta kompetenssista. Aikuisopiskelijan pystyvyysuskomusten kehittyminen on läpi hänen elämänsä jatkuva ja moniulotteinen prosessi.

Tutkimus sijoittuu narratiivisen tutkimuksen kenttään. Se tarjoaa vaihtoehtoisen kertomuksen siitä, mitä on olla aikuisopiskelija elämänlaajuisen tutkimuksen ja koulutuksen viitekehyksessä.

Tutustu väitöskirjaan: "Kyllä minä tästä selviän" : aikuisopiskelijat koulutustarinansa kertojina ja koulutuksellisen minäpystyvyytensä rakentajina

Lisätietoja:
Anne Partanen, puh. 040-7023678, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen